Sinebrychoff
Ensi vuonna 200 vuotta täyttävä Sinebrychoff on Pohjoismaiden vanhin panimo, joka toimii Keravalla. Valmistamme oluita, siidereitä, muita mietoja alkoholijuomia, energiajuomia sekä The Coca-Cola Companyn virvoitusjuomat ja kivennäisvedet Suomessa. Olemme osa Carlsberg-konsernia.
Kestävä kehitys on toimintamme ytimessä, ja toteutamme Carlsbergin kestävän kehityksen ohjelmaa, Together Towards Zero. Sen yhtenä tavoitteena on panimoiden hiilidioksidipäästöjen poistaminen vuoteen 2030 mennessä. Hiilivapaaksi panimoksi pääsemme esimerkiksi hankkimalla uusiutuvaa energiaa lämmöntuotantoon tai rakentamalla oman biopolttolaitoksen.

Viime vuosina olemme Keravalla toteuttaneet useita energiatehokkuuteen liittyviä hankkeita, joista merkittävin on lämmön talteenottolaitoksen rakentaminen vuonna 2016. Näin olemme vähentäneet suhteellisia päästöjämme 25 prosenttia vuodesta 2015. Käyttämämme sähkö on ollut jo useita vuosia vesivoimalla tuotettua.
Lisäämme uusiutuvan energian käyttöä
Tehostamme energiankäyttöä
Kehitämme vähäpäästöisempiä tuotteita