Juustoportti Oy

Juustoportti on jalasjärveläinen elintarvikealan konserni, joka on kasvanut viidessäkymmenessä vuodessa pienestä maatilajuustolasta lähes 250 henkilöä työllistäväksi perheyritykseksi.

Juustoportti on ollut pitkään edelläkävijä myös ympäristöasioissa. Puheen sijasta teemme aitoja tekoja. Luonnonvarakeskuksen laskelmien mukaan meijerimme toiminta on keskivertoa ympäristöystävällisempää.

Teemme useita toimia ympäristön hyväksi. Hyvittämme Vapaan lehmän maidon ja maitojuomien hiilijalanjäljen ja ne ovat ensimmäiset hiilineutraalit maidot. Lähellä sijaitsevien tilojen ansiosta maidolla on lyhyt keräilyreitti. Pakkausratkaisuilla vähennämme ruokahävikkiä ja purkkien valmistukseen käytettävää puuta, minkä lisäksi käytössämme ovat carbon neutral-pakkaukset. Hyödynnämme uusiutuvilla luonnonvaroilla tuotettua energiaa myös oman aurinkovoimalan kautta. Parasta energiansäästöä on kuitenkin käyttämätön energia, jota saadaan käyttämällä maalämpöä ja maakylmää. Innovaatioiden yleistymistä tuemme tarjoamalla latauspisteitä sähköautoille.

Tulevaisuudessa näemme myös maatilojen olevan ratkaisu: odotamme viljelyn kehittyvän hiilinieluksi, biokaasuvoimaloiden, energiatehokkuuden ja talteenoton lisääntyvän. Meijerillä keskitymme prosessin ja logistiikan yhä tehokkaampaan käyttöön ja hävikin minimointiin.

Käytämme uusiutuvaa energiaa

Tehostamme energiankäyttöä

Kehitämme vähäpäästöisempiä tuotteita

Muu

Kehitämme koko tuotantoketjun energiatehokkuutta innovatiivisesti