Finn Spring Oy
Juomayhtiö Finn Springin toiminnan sydän on luonnon lähdevesi. Ekologisuus ja luonnon kunnioittaminen ovat liiketoiminnan ydinarvoja. SPRING-tuotteiden hiilijalanjälki hyvitetään kokonaisuudessaan.
Finn Spring käyttää vain uusiutuvaa, vesivoimalla ja aurinkovoimalla tuotettua sähköä. Omilla aurinkopaneeleilla saamme parhaimmillaan 20 prosenttia sähköstä. Paneelien asentamisen jälkeen eli elokuusta 2016 toukokuuhun 2018 mennessä hiilidioksidipäästöjä on vältetty jo 60 tonnia. Päästöjä vähentävät myös energiatehokkuus, puupelletti lämmityksessä ja optimoitu kuljetusten täyttöaste. Sähkönkulutusta pyritään koko ajan vähentämään, vaikka tuotanto kasvaa. Esimerkiksi Toholammin tehtaalla käytettiin noin 77 000 kWh vähemmän sähköä vuonna 2017 kuin 2016.

Finn Spring on myös pilottikohteena rakentamassa aurinkoenergian talteenottojärjestelmää, jolla myös tuotannon hukkalämpö pystyttäisiin hyödyntämään. Lisäksi Finn Springin pulloissa käytetään jopa 20 prosenttia vähemmän muovia, ja kierrätysmateriaalin osuus on kasvanut.
Lisäämme uusiutuvan energian käyttöä
Tehostamme energiankäyttöä
Kehitämme vähäpäästöisempiä tuotteita