Arla Oy
Arla Oy on paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä ja osa maidontuottajien omistamaa kansainvälistä Arla Foods -konsernia.

Maidontuottajiamme on kaikkialla Suomessa pohjoisesta etelään. Olemme reilu ja rehti kumppani. Tarjoamme luonnollisia makuja Suomesta ja maailmalta päivän jokaiseen hetkeen.
Arla Foods on asettanut tavoitteen olla hiilineutraali meijeri vuoteen 2050 mennessä. Välitavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä 30 prosentilla maitokiloa kohti vuoteen 2030 mennessä.
Haluamme näin varmistaa, että ihmiset voivat jatkossakin nauttia hyvällä mielellä maitotuotteita osana terveellistä ja kestävää ruokavaliota.

Toimenpiteemme kattavat maidon koko arvoketjun lehmästä kuluttajaan. Etsimme tuotteillemme jatkuvasti uusia ympäristön kannalta parempia pakkauksia. Esimerkiksi vuonna 2019 olemme tuoneet Suomen markkinoille ilmastovaikutusta pienentävät 100-prosenttisesti puuperäiset harjakattoiset kartonkitölkit.

Olemme asettaneet entistä tiukemmat tavoitteet hävikin hallinnalle. Määrätietoinen työ tuo tulosta: hävikki etenkin pakkausmateriaaleissa, raaka-aineissa ja valmiissa pakatuissa tuotteissa väheni Sipoon meijerissämme kolmanneksella vuonna 2018.

Suurin osa maitotuotteiden arvoketjun hiilidioksidipäästöistä tulee maitotiloilta. Olemme vuonna 2019 aloittaneet päästöjen vähentämiseen tähtäävän pilottihankkeen kahdella maitotilalla. Hankkeessa kertyvällä tiedolla vahvistamme Arla Suomi -yhteistyöryhmään kuuluvien maidontuottajien osaamista ja edesautamme päästöjä vähentävien toimenpiteiden kehittämistä tiloilla.
Lisäämme uusiutuvan energian käyttöä
Tehostamme energiankäyttöä
Kehitämme vähäpäästöisempiä tuotteita
Tehokas hävikin hallinta