Anora Group
Anora on johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo Pohjoismaissa sekä vastuullisuuden edelläkävijä alallamme maailmanlaajuisesti. Anora syntyi Altian ja Arcuksen yhdistyessä vuonna 2021. Anoran yhteenlaskettu liikevaihto oli 640 miljoonaa euroa vuonna 2020 ja työllistämme noin 1 100 ammattilaista Pohjois-Euroopassa, Ranskassa ja Saksassa. Anoran osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Tuotamme Rajamäellä ja Koskenkorvalla kotimaiseen ohraan perustuvia tuotteita Vientiä meillä on yli 30 markkinalle. Toimintaamme kuuluvat myös maailmanluokan teolliset toiminnot tislauksessa, pullotuksessa ja logistiikkapalveluissa sekä teknisten etanolien, juomaetanolin, rehuraaka-aineiden ja ohratärkkelyksen tuotanto.
Anoralla uskomme, että elämästä tulee nauttia, mutta ei planeettamme kustannuksella. Siksi haluamme toimia alallamme esimerkkinä vastuullisesta toiminnasta. Anora pyrkii kohti hiilineutraalia tuotantoa. Juomiemme raaka-aineena käytetty viljaviina tuotetaan kiertotalouden menetelmiä noudattaen. Palkitun Koskenkorvan tislaamomme biovoimalaitos on mahdollistanut laitoksen hiilidioksidipäästöjen vähentämisen jo 58 prosentilla ja on yli 60 prosenttisesti höyryomavarainen. Höyry tuotetaan omalla biovoimalaitoksella tislaamon alueella. Biovoimalaitos käyttää energianlähteen tuotannosta ylijäävää ohran ja kauran kuorta. Edistämme myös ohran uudistavaa viljelyä pienentääksemme tuotteidemme aiheuttamia ympäristövaikutuksia entisestään. Yhteistyökumppaninamme toimii Baltic Sea Action Group sekä joukko sopimusviljelijöitämme.
Anora on Pohjoismaiden markkinajohtaja viinien ja väkevien alkoholijuominen kestävissä pakkausratkaisuissa. Innovatiivisten PET- ja rPET-pullojemme sekä hanapakkauksiemme hiilijalanjälki on 60–90 % lasia pienempi.
Pohjoismaisten arvojen mukaisesti tasa-arvo ja monimuotoisuus ovat organisaatiokulttuurimme ytimessä. Haluamme taata inklusiivisen ja turvallisen työympäristön niin omilla tuotantolaitoksillamme, kuin koko arvoketjussa. Olemme amfori BSCI:n jäsen.
Tuemme vastuullista alkoholikulttuuria koulutusohjelmien kautta sekä lisäämällä jatkuvasti valikoimaamme matala-alkoholisia sekä alkoholittomia tuotteita.
Tavoitteemme on erottua joukosta vastuullisten tuotteiden ja palveluiden tarjoajana kaikilla osa-alueilla.

Lisäämme uusiutuvan energian käyttöä
Tehostamme energiankäyttöä
Kehitämme vähäpäästöisempiä tuotteita