S-ryhmä on asettanut kunnianhimoisen Net Zero -päästötavoitteen koko arvoketjulleen vuoteen 2050 mennessä. Net Zero –tavoitteen mukaisesti yritysten on leikattava kasvihuonekaasupäästöjä nettonollaan koko arvoketjunsa osalta. Tällä tarkoitetaan oman toiminnan ja arvoketjun (scopet 1, 2 ja 3) päästöjen vähentämistä nettonollaan tai tasoon, joka vastaa 1,5 asteen skenaarion mukaisia päästötavoitteita.S-ryhmän arvoketjun päästöt tarkoittavat muun muassa kaupparyhmän myymien tuotteiden koko elinkaarta, joka kattaa valmistuksen lisäksi hankinnan, kuljetukset ja tuotteen lopullisen käytön. Eniten päästöjä aiheutuu myydystä ruoasta ja polttoaineista, ja niihin liittyvät myös vaikuttavimmat arvoketjutavoitteet. Arvoketjun päästövähennyksissä keskeisiä keinoja ovat mm. kasvipohjaisen ruoan osuuden kasvattaminen kaikesta myydystä ruoasta, liikenteen sähköistyminen ja biopolttoaineiden osuuden kasvattaminen sekä yhteistyö kumppaneiden ja asiakkaiden kanssa. Tästä syystä kannustamme toimittajiamme mittaamaan ja pienentämään tuotteidensa ilmastovaikutuksia. Yhdessä voimme hillitä ilmastonmuutosta ja rakentaa kestävämmän tulevaisuuden.Ilmastotyö vaati uusien keinojen löytämistä, parempaa dataa kumppaneilta, entistä vahvempaa yhdessä tekemistä sekä asiakkaidemme auttamista kohti ilmastoviisaampia valintoja.
Keskeiset ilmastotyön osa-alueet
- CO₂-päästöjen vähentäminen
- Energiatehokkuus
Lisäksi ilmastotyötä voidaan tukea
- Jätteiden vähentämisellä ja kiertotalouden edistämisellä
- Veden ja luonnonvarojen vastuullisella käytöllä
- Ympäristöriskien hallinnalla ja ennaltaehkäisyllä
- Tukemalla luonnon monimuotoisuutta
Päästöjen jaottelu
- Scope 1: Oman toiminnan suorat päästöt (esim. polttoaineet, kylmäainevuodot).
- Scope 2: Epäsuorat päästöt ostetun energian tuotannosta (sähkö, kaukolämpö, jäähdytys).
- Scope 3 : Arvoketjun päästöt tuotteiden elinkaaren eri vaiheista, kuljetuksista ja liikematkoista
Tarvitsetko apua päästökertoimien laskennassa?
SBTi-vaatimukset toimittajille
- S-ryhmä on sitoutunut kunnianhimoiseen ilmastotyöhön ja odottaa samaa myös toimittajiltaan. Käytännössä tämä tarkoittaa tieteeseen perustuvan ilmastotavoitteen (SBTi, Science Based Targets initiative) asettamista. Yhteinen tavoitteemme on varmistaa, että koko arvoketjumme on linjassa Pariisin ilmastosopimuksen ja SBTi:n 1,5 asteen mukaisen polun kanssa.
- Yli 10 miljoonalla eurolla tuotteita tai palveluja S-ryhmälle toimittavien tahojen, on tehtävä julkinen sitoumus SBTi:lle vuoden 2025 loppuun mennessä ja asetettava tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet.
